Sinin kanssa on jatkettu mölleilyä. Juhannusviikolla tiistaina 16.6. oltiin möllitokossa. Piti vähän tsekata missä mennään. Edellisenä tiistaina käytiin jo treeneissä vähän ottamassa tuntumaa. Edellisestä ohjatusta treenikerrastahan oli kulunut jo yli vuosi. Harjoitusten määrään nähden meni ihan mukavasti. Otettiin ihan kilpailunomaisesti, vaikka moni muu näyttikin palkkaavan kehässä nameilla suoritusten välillä. Alokasluokan kakkostulos saatiin 154 pisteellä. Mahdollisuuksia ykköstulokseenkin olisi ollut, mutta...

• Luoksepäästävyys: ei ongelmia 10.
• Paikalla makaaminen: Sini vilkuili muualle ja meni maahan vasta toisella käskyllä, pysyi kyllä paikallaan, mutta haisteli välillä maata, välillä ilmaa ja välillä makasi vähemmän skarppina pää maassa 8.
• Seuraaminen kytkettynä: hirveää haahuilua, huomio ihan jossain muualla 6,5.
•  Seuraaminen taluttimetta: ei hirveän hyvä, mutta selvästi edellistä parempi kontakti, ei istunut lopussa 8.
• Maahanmeno: hieman hidas ja vino 9,5.
• Luoksetulo: yllättävän hyvä, ei treeneissä esiintyvää hitautta, tuli hyvin eteen ja siirtyi nätisti perusasentoon 10
• Seisominen: eteni hieman 8,5
• Estehyppy: katastrofi, hyppäsi hienosti ja sitten lähti huitelemaan kehästä metsään (ne tirpat tai puput, argh!) 0
• Kokonaisvaikutus: 9 (olikohan tuomarilla niin hauskaa tuon hyppytempauksen vuoksi)

No parannettavaa riittää, mutta siihen nähden, että meikäläinen on tosi laiska treenaamaan, meni yllättävän hyvin. Vähän kun tsemppaisi, voisi suunnitella kisaamistakin.

Tänään mölleiltiin sitten taas agilityssä. Kuumuudesta huolimatta Sini jaksoi ihan hyvin, vaikka maanantain treeneissä olikin vähän haluton. Liekö silloin kameramies häirinnyt keskittymistä. Tänään ei huolittu mukaan. Kisatiin oikein kaksi starttia eli maksimöllit ja maksikilpailevat. Mölleissä parannettiin viime kertaisesta. Nyt tuloksena 10 virhepistettä kahdesta riman tiputuksesta, joista toinen viimeisellä esteellä, kun tollo ohjaaja lopettaa ohjaamisen kesken. No, tuolla tuloksella päästiin tällä kertaa ihan palkinnoille eli oltiin kakkosia. Kilpailevien sarjassa ei sitten mennyt ihan yhtä hyvin. Hylly tuli, kun heti neljännellä esteellä mentiin mutkaputkeen väärästä päästä. Olisi pitänyt ottaa tarkemmin. Sitten tuli vielä sen sohelluksen perään kielto seuraavalla hypyllä ja kolme riman pudotusta - taas se viimenen este, vaikka nyt yritinkin ohjata paremmin. Palautetta tuli, että pitää vetää vielä pidemmälle.

Pussihirviö maanantain treeneissä. Kuva Harri Puranen

Tolloilua on sitten harrastaneet yksi sun toinen. Juhannuksen alusviikko oli koirien ulkoilutuksessa varsin ikävä. Kauhukolmikko kiskoi onnettoman ulkoiluttajan nurin ja raahasi perässään peräti kolme kertaa. Ensin pusikossa puuhun sidottu sakemanni pääsi yllättämään hyökkäilyllään. Kolmikko ei sitä sietänyt, vaan kiskaisi kimppuun ja meikäläinen raahautui perässä pitkin asfalttia ja nurmikkoa. No eivät kuitenkaan uskaltaneet ihan iholle asti mennä, mutta nenän eteen räyhäämään takaisin kuitenkin. Selvittiin meikäläisen risaisella verkkaritakilla ja asfaltti-ihottumalla rystysissä sekä hirveällä mustelmalla kyynärpäässä. Sitten yhtenä iltana metsälenkiltä tullessa kiskottiin viattoman labbisuroksen kimppuun. Paha virhe meikäläiseltä pysähtyä juttelemaan. Seuraava vaatekerta riekaleina ja toinen kyynärpää mustelmilla. Ja sitten vielä seuraavana iltana kiskottiin pelosta rähisevän cavalierin kimppuun ja vähän lisää riekaleita vaatteisiin. Onneksi ainoat ruumiilliset vauriot on saanut kärsiä meikäläinen. Henkisiä tuli varmaan sille cavalierille ja sitten tietysti meikäläiselle - vähänkö hävettää. Sen jälkeen ollaan sitten yritetty vältellä koirakohtaamisia, kun koko kolmikko on yhtä aikaa lenkillä. Juhannuksena onnistui hyvin, kun oli hirveän hiljaista. Kaikki olivat varmaan mökeillä. Mutta sen jälkeen on sitten saanut vähän muutella kulkureittejä ja pari väistämätöntä kohtaamistakin on tullut, mutta tosi tiukalla komennolla on selvitty pystyssä. Joukossa vaan tyhmyys tuntuu tiivistyvän ja jos yksi aloittaa, villitsee se helposti muutkin ja härdelli on valmis.

Helmi tolloili tuossa jo vähän aikaisemmin, kun riuhtaisi itsensä yllättäen irti, kun oltiin nurmikentällä leikkimässä. Riuhtaisun syy oli läheisellä pyörätiellä ohitse kulkeva irlanninsusikoira, jolle piti rynnätä rähisemään. No rohkeus kuitenkin petti lähietäisyydellä, kun neiti huomasi, että kaveri onkin aika iso. Mutta silti piti vielä pariin otteeseen juosta perään räkyttämään ennen kuin suostui palaamaan muiden luokse.

Heikki puolestaan tolloili sunnuntaina Lehtomäen koirapolulla. Oltiin vielä aika kaukana loppupäästä, mutta olin kuitenkin jo valmistautumassa ottamaan porukan hihnoihin, kun Heikki lähti hirveää vauhtia polkua eteenpäin ja Helmi tietysti perässä. Korvat katosivat molemmilta, vaikka kuinka yritin huutaa ja mammakin katseli vaan tyhmänä, että sinne ne nyt meni, eikä yhtään yrittänyt estää. Jos jompi kumpi pennuista jää jälkeen, käy kyllä hyvin kärkkäästi ripittämässä. No ei auttanut muu kuin juosta perässä ja kohta kuuluikin jo haukkua. Räkyttivät kolmen heelerin ja niiden omistajan ympärillä. Olivat tulleet koirapolulta jonkin verran meidän edellä, joten Heikki poju oli ilmeisesti haistanut ne. Ainakin osa oli narttuja, joten liekö Heikin nenään leijaillut jotain sulotuoksuja.

Juhannukseksi laitoin viimein matot lattialle olohuoneeseen ja keittiöön. Turhan aikaisin. Maanantaina olin pari tuntia pois ja jo oli maton kulmasta syöty pala. Eilen sitten selvisi syyllinenkin, kun Heikki yritti jatkaa tekosiaan. Terveisiä vaan Hapsu-siskolle.

Muutoin Heikki on kyllä oikein mukava ja fiksu. Käytiin tiistaina pitkästä aikaa toko-treeneissä. Niin on mukava kulkea pojun kanssa kaksistaan. Kävelee oikein nätisti hihnassa ilman kuonopantaakin. Ja treenit meni ihan loistavasti siihen nähden miten vähän ollaan treenattu. Pojassa on ainesta.

Ei Helmikään tyhmä ole, mutta turhan herkkä kaikenlaiselle häiriölle ja kova reagoimaan kaikkeen haukkumalla. Viime aikoina on ollut tavallistakin kärkkäämpi. Liekö juoksut tulossa, vaikka mitään merkkailua ei kyllä vielä ole ollut havaittavissa.

Tämä viikko on lomailtu. Monen mielestä varmaan ihanteelliset lomasäät, mutta meikäläinen ei kyllä näin kuumasta perusta. Rekkuja on pitänyt käyttää uimassa joka päivä. Sini ja varsinkin Heikki nauttivat uimisesta, mutta Helmi ei veteen mene muuta kuin hyvässä paikassa vähän kahlailemaan. Tänään neidille sattui kuitenkin vahinko ja sukelsi päistikkaa mutaiseen lampeen. Kovasti tekisi mieli mennä mamman ja veikan perään keppejä hakemaan, mutta kun ei uskalla ja ei tuo tämänpäiväinen sukellus varmaan hirveästi lisää rohkaissut. No ehkä kun vedet vielä vähän lämpenevät.

Eilen pennut tulivat 11 kk ja käytiin eläinlääkäriasemalla punnituksessa. Heikki tankki painoi jo 47 kg ja Helmikin 36 kg. Sini sen sijaan oli hieman hoikistunut sterilointireissun jälkeen, silloin 36 kg ja nyt vähän yli 34 kg. Hyvin on kevyempi sapuska toiminut. Korkeudetkin mittasin ja Heikki oli noin 67 cm ja Helmi noin 63 cm. Toivottavasti eivät enää kasva, kun Kotkan näyttelyssä tuomari moitti isoiksi.

Yleisön pyynnöstä vähän vauhdikkaampaa ;-)

Meillä alkoi rivitaloyhtiössä toukokuun ensimmäisellä viikolla kattoremontti. Vesikatot uusitaan ja samalla rakennetaan palokatkot siltä osin kuin ne puuttuvat. Eli vanhat tiilet pois ja uutta tilalle. Viime viikon maanantaina aloittivat sitten meidän talossa. Seitsemän aikoihin aamulla aloittavat ja meteli on ollut melkoinen, kun ukkoa ramppaa katolla kuin pipoa ja rymistelee purkaessaan vanhaa ja paukuttaa rakentaessaan uutta. Voi koira rassuja, kun joutuvat kestämään sitä kaiket päivät. Meikäläinen normaalisti vain aamusella vähän aikaa. Ja loppua ei näy. Yhdessä talossa on 6 asuntoa ja nyt ovat pari viikkoa tehneet ja meidän kolmantena rivissä sijaitsevan asunnon osaltakin uudet tiilet puuttuvat vielä toiselta lappeelta ja loppupäästä taloa purkaminen on ihan alussa. Ensimmäisestäkin talosta puuttuu vielä vesikourut. Metelin lisäksi haittaa aiheuttaa kaikenmoiset romppeet ja roinat pitkin pihaa ja se, että takapihaa ei nyt voi käyttää koira-aitauksena, kun jouduin tekemään aitaan aukon, josta katontekijät pääsevät kulkemaan. Ei siellä sitten ole tullut muutoinkaan käytyä, kun koiria ei voi ottaa mukaan.

Sini toipui sterilisaatiosta hyvin ja vauhtia on sen jälkeen riittänyt kaikilla. Niin paljon on touhotettu, että eipä ole kirjoittelemaan ehtinyt. Treenit siirtyivät ulkokentille ja päätin sitten viedä pentusia vuoroviikoin tokoon ja näyttelytreeneihin. Toinen tiistaina pentutokoon ja toinen torstaina näyttelytreeneihin ja seuraavalla viikolla päinvastoin. Näin siis ainakin teoriassa. Käytännössä on mennyt vähän miten sattuu ja väliinkin ollaan jätetty. Pentutoko on ollut lähinnä sosiaalistamista ja hyvin vähän muuta, joten meidän harjoitustasolle ihan sopivaa. Ei oikein tahdo jaksaa kotona treenata. Toisaalta tekisi mieli jo siirtyä eteenpäin seuraavaan ryhmään, mutta se kyllä edellyttäisi sitten tavoitteellisempaa treenaamista myös kotioloissa. Ja Siniäkin pitäisi joskus käyttää tokotreeneissäkin. Nyt on päässyt vain maanantaisin agilityyn. Kaikki tykkäävät kyllä tokosta, ainakin lihapullan voimalla, mutta Helmin ja Heikin osalta homma on vielä aivan lapsen kengissä eikä kenenkään kanssa yhtään suunnitelmallista. No ehkä me ei ikinä kisata.

Helmillä ja Heikillä oli toukokuun lopulla pieni näyttelyputki: viikon sisällä 3 näyttelyä. Sitä ennen käytiin 14.5. oma seuran mätsärissä harjoittelemassa. Ihan kivasti meni. Helmikään ei enää niin hirveästi jännitä tuomaria. Molemmat saivat mätsärissä punaiset ja Heikki jopa pääsi punaisissa pennuissa melkein palkinnoille. Meidät valittiin 8 parhaan joukkoon ja sitten siinä oltiin se viides, joka ei sijoittunut. No tulihan hyvää harjoitusta. Annettiin myös verinäytteet Hannes Lohen koirien geenitutkimukseen. Sinihän antoi näytteen jo toissa vuonna erkkarissa. Olin ajatellut viedä Sininkin mätsäriin, kun sitä ei lähes karvattomana kannata oikeisiin näytelmiin kiikuttaa, mutta jouduin jättämään kotiin, kun mammukka aloitti ripaskan edellisenä päivänä. Helmillä oli ollut reilu viikko aikaisemmin ja silloin ajattelin että neiti oli taas syönyt jotain epämääräistä, kun muilla ei ollut oireita. Annoin jopa varmuuden vuoksi jälleen parafiiniöljyäkin, mutta meni se sitten canikurilla ohitse. Harvinaisen pitkä itämisaika ripaskaksi. Ja sitten jännittämään iskeekö Heikkiin juuri sunnuntaina 17.5. alkavan näyttelyputken aikana. No ei iskenyt, mutta jotain muuta kuitenkin.

Lauantaina 16.5. ennen Haminan näyttelyä käytiin vähän metsässä riehumassa. Kolmikko rymisteli ryteikössä ja yhtäkkiä sieltä kuului huuto. Ajattelin, että Sini taas jahtasi tai haisteli jotain ja äksyili liian lähelle tulevalle pennulle. No ei ollut sitä, sillä hetken päästä, kun porukka tuli polulle, huomasin, että nyt tulee joltain jalasta verta, eikä ihan vähän tulekaan. Kaikkien tassut syyniin ja Heikki polon vasemmassa jalassa oli vuotava haava jossakin kannusten ja polkuanturan välillä. Yritin sitä nenäliinalla, muovipussilla ja hiuslenkillä sitoa, mutta ei se pysynyt ja ei auttanut muu kuin yrittää tallustella mahdollisimman rauhallisesti kotiin. Pojua haava ei tuntunut haittaavan, mutta omasta kokemuksesta tiedän, että kipu ei välttämättä shokkivaikutuksen vuoksi tunnu heti. Ja seuraavana päivänä olisi siis näyttely. Kotona sitten suihkuun ja tilannearvioon. Onneksi haava ei ollut itse anturassa vaan sen sivussa, joten ei varsinaisesti haitannut kävellessä, mutta vuoti kuitenkin ihan kiitettävästi ja oli aika vaikea sitoa hyvin. Aiheuttajaa en kyllä pysty sanomaan. Tapahtui sellaisessa paikassa, että mikään lasi tms. ei ole kovin todennäköinen ja haava ei ollut selkeä viiltohaava vaan useampia haavoja. Alueella oli äskettäin harvennettu eli voi olla joku paha risu tai kantokin. Heikkiä haava ei haitannut. Tuppu jalassa mennä viuhtoi tavalliseen tahtiin ja antoi tupun olla kotonakin. Eikä ontunut lainkaan seuraavana aamunakaan, joten päätin ottaa mukaan Haminaan ja näyttää siellä eläinlääkärille ja kysyä voidaanko mennä kehään. Tohtori juoksutti ja räpelöi ja totesi, että hänen puolestaan voi viedä kehään, mutta sanoi kirjoittavansa myös lääkärintodistuksen, jos en itse halua viedä. En ottanut todistusta, vaan mentiin kehään, saataisiinhan ainakin harjoitusta. Tuppua en kuitenkaan uskaltanut pois ottaa, kun oli hiekkakehät ja kerroin haavasta myös tuomarille. Ei hänkään liikkeissä mitään huomannut eikä muutenkaan, mutta punainen tuli, kun herra oli enemmän ROP-pentu kuin valio. No ei kai sitä nyt 9 kk:n iässä voi ison rodun edustaja ihan valiolta näyttääkään. Ja siskolle samanlainen tuomio. Arvostelu oli kuitenkin molemmilla oikein hyvä ja KP:n tuomari olisi antanut, jos niitä saisi vielä junnuille antaa. Lohduttipa kovasti.

Sini vietti näyttelypäivän kotona ja pääsi sitten yksin lenkille ja uimaan Kalalammelle sen jälkeen. Sitä uintia mammukka harrasti sitten kyllä vähän omin luvinkin. Minun noutajani yritti hakea sorsapaistia, vaikka ei vielä ole metsästysaikakaan. No huonostihan se onnistui, kun raukka ei ymmärrä, että niitä kannattaa noutaa vasta ammuttuina, kun ne saa silloin paremmin kiinni.

Pahuksen paisti otti siivet alleen.

Helatorstaihin asti paranneltiin Heikin koipea ja sitten suunnattiin seuraavaan näytelmään Lappeenrantaan. Tällä kertaa voitiin esiintyä jo ilman sidettä. Ja hienosti esiinnyttiinkin. Sekä Heikki että Helmi saivat erinomaiset ja Heikki oli jopa VSP ja sai SERTin. Helmikin oli PN2 ja sai varasertin eli ei ihan tyhjin käsin tarvinnut kotiin tulla. Tosin aika mojovat tuoksut koirat olivat keränneet, kun pidimme majaa raviradan hevospilttuussa satunnaisten sadekuurojen vuoksi. En nyt kuitenkaan viitsinyt niitä pestä vaikka seuraava näyttely oli jo lauantaina Helsingin jäähallissa.

Hyvä ettei tullut pestyä, kun lauantaina oli mukava sateinen kurakeli. No onneksi kehä oli sisällä, mutta kivahan niitä kuratassuja oli kuivatella kun ei töppösiäkään viitsinyt laittaa. Tai ei minulla olisi ollutkaan muuta kuin lasten kurahanskoja ja niitäkin vain toiselle. Ei ole tottunut vielä montaa koiraa näyttelyttämään. Heikki esiintyi jälleen ihan mukavasti, sai erinomaisen oli PU3 ja sai jo toisen SERTinsä. Lisäksi poju oli ROP-juniori eli kulki äitinsä jalanjäljissä (sama näyttely vuonna 2006 PN2, SERT, ROP juniori) ja pääsi isoon kehään kilpailemaan näyttelyn parhaan juniorin  tittelistä. Helmi vähän ujosteli tuomaria ja sai EH:n. Rotukehä oli heti aamusta ja ryhmäkehiä odotellessa ajoimme Espooseen katsomaan Saaga-siskoa, joka oli tullut Rovaniemeltä asti lonkkaleikkaukseen. Saagan oikean lonkan reisiluun pää oli poissa lonkkamaljasta. Kukaan ei tiedä, onko ollut syntymästä asti vai onko kenties satuttanut jossain pikkupentuna. Saagahan oli minulla 4 kk:n ikäiseksi ja en huomannut mitään erikoista liikkumisessa tai käyttäytymisessä. Selkeästi oli alkanut oireilla tänä keväänä ja vauriot olivat sen verran suuret, että lonkkaan laitettiin proteesi. Leikkaus oli tehty edellisenä päivänä, mutta vastassa oli jo varsin iloinen ja pirteä karvaturri. Takapää vaati vielä tukemista ja hirveä into rauhoittelua. Toivotaan että tyttönen pääsee taas pian juoksentelemaan entistä ehommin jaloin. Pikaisen visiitin jälkeen palattiin jäähallille junnukehään pyörähtämään. Heikki käyttäytyi ihan mukavasti, mutta ei tehnyt tuomariin vaikutusta, joten kotiin lähdettiin vain kokemusta rikkaampana.

Seuraavan viikon perjantaina Sini pääsi näyttämään taitojaan agilityn möllikisoissa. Möllirata ei ollut hirveän vaikea ja kisa meni ihan mukavasti. Päästiin melkein palkinnoille eli oltiin neljänsiä tuloksella 15 (1 kieltäytyminen ja 2 riman pudotusta). Katsotaan nyt joko kohta rohjettaisiin ihan virallisiin kisoihin.

Lauantaina oli sitten veljenpojan ylioppilasjuhlat ja sunnuntain helteessä hikoilin 6 tuntia kasvimaalla laittamassa maahan perunaa ja muita juureksia yms. Viime torstaina helteestä ei sitten ollut tietoakaan. Lämpötila oli jossain viiden asteen tietämissä ja vettä sateli kaiken päivää. Meikäläinen vietti vapaapäivää ensin lenkkeillen koirien kanssa sateessa. Nauttivat suunnattomasti, kun ei ollut kuuma. Vapaapäivän varsinainen syy oli kuitenkin vanhan suosikkibändini Eaglesin konsertti Hartwall Areenalla, jonne suuntasin illaksi. Eipä ole tällainen käpykaartilainen käynytkään konserteissa moneen vuoteen. Bruce Springsteenin Tampereen keikalle olisin varmaan mennyt, jos ei olisi sattunut niin pahasti samalle viikolle. Konsertti oli mainio. Vanha käpy nautti vielä vähän vanhempien käpyjen soitosta ja laulusta. Mielestäni oli parempi kuin porukan ensivisiitti vuonna 2001 (onko siitä jo niin kauan!). Vähän kävi kukkarolle, kun liput oli tosi kalliit ja sitten tuli vielä ostettua T-paita ja huppari (ei ihan halpoja). No hulluja ei kylvetä eikä kynnetä.

Kotona olin puoli kahden tienoilla ja sitten vielä mopet lenkille ja nukkumaan kahden tienoilla. Arvatkaa vaan olinko iloinen, kun seitsemän aikaan aamulla ystävämme kattomiehet alkoivat taas metelöintinsä ja juuri meikäläisen makuuhuoneen yläpuolella. Olin ottanut vapaata perjantainkin, mutta totesin siinä metelöiviä miehiä ja haukkuvia koiria kuunnellessani, että olisin ihan yhtä hyvin voinut mennä töihinkin. Paitsi että olisi pitänyt herätä jo kuudelta. Illalla olin kuitenkin vielä niin pirteä, että tein Helmille ja Heikille ensimmäiset lihapullajäljet tuohon lähipuiston nurmikolle ja Sinille jäljen muutamalla namilla viereiselle pakettipellolle (meidän entinen viljelypalsta-alue, jonne on tulossa asuntoja). Heikki ei keskittynyt yhtään. Löysi kyllä osan lihapullista, mutta ei selvästikään vielä hiffannut mikä on jutun juoni. Helmin kanssa otin vielä paljon rauhallisemmin ja se menikin selvästi paremmin. Tyttö teki selvästi töitä ja lamppu tuntui jo syttyvän. Nyt pitäisi vaan jaksaa harjoitella useammin. Sinin jäljestys oli sitten taas hirveää katsottavaa. Aika korkealla nenällä ja aika paljon jäljen vierestä mitä nyt namit tai ainakin suurin osa niistä käytiin noukkimassa ja kulmat oli ihan kamalaa haahuilua. Pitäisiköhän senkin kanssa vähän harjoitella ja muuallakin kuin metsässä. No onneksi ei ole aikomustakaan kisata vaan ihan vaan mielen virkeydeksi puuhailla.

Ja lopuksi tältä päivältä kuvat kauniista ja siisteistä näyttelykoiristani: Heikki ja Helmi

(kaikki kuvat Harri Puranen)

Sini oli sterilisaatioleikkauksessa viikko sitten. Leikkaus meni ilmeisesti ihan hyvin. Kotiin tultiin omin jaloin hitaasti horjuen. Suurin ongelma oli miten saada koira pois autosta. Oli niin pöllyssä, että ei itse pystynyt hyppäämään ja nostaminenkin oli yksin aika vaikeaa. Viimein sain toipilaan käännettyä niin, että sain ensin nostettua takapään alas ja sitten vasta etupään. Ylöspäin se oli jotenkin paljon helpompaa. Leikkausaika oli aamulla klo 9 ja kotiutuminen joskus klo 15 aikoihin.  Ja aika tööt kunnossa. Makuuasento olisi ollut turvallisin, mutta kun ei. Piti vain yrittää seistä tönöttää, vaikka jalat ei tahtoneet kantaa. Ei auttanut muu kuin vahtia vieressä. Ja sitä tönöttämistä olisi sitten kaikkein mieluiten tehty ulkona. Vuoroin tönötettiin etupihalla ja takapihalla. Ja Helmi ja Heikki olivat ihan ihmeissään, kun mamma pääsi takapihalle ja he eivät. Yleensä se on ollut toisin päin. Yö meni onneksi kuitenkin rauhallisesti nukkuen ja haava sai olla rauhassa, kun suojana oli meikäläisen vanha yöpaita. Kaulurinkin ostin, mutta sitä ei kuitenkaan onneksi tarvittu missään vaiheessa vaan tuo yöpaita oli riittävä suoja.

Toipuminen on mennyt ihan mukavasti. Säät ovat suosineet, joten haava on pysynyt siistinä ja kuivana. Tähän päivään asti on tosin ulkoillessa ollut yöpaita tai puku tms.suojana. Ja vain rauhallisia hihnalenkkejä. Pari ensimmäistä päivää Sini ulkoili varmuuden vuoksi pääsääntöisesti yksin ilman rasavillejä. Eikä olisi niiden matkassa kyllä jaksanutkaan. Pentusetkin ovat kyllä joutuneet tyytymään pääasiassa hihnalenkkeihin. Maanantaina Sinin ollessa leikkauksessa käytiin Lehtomäen koirapolulla, jossa oli vielä paikoin jäistä ja liukasta. Tiistaina Helmi pääsi autolla mukaan kaupungille, kun heitin äitini kampaajalle ja kävin ostamassa Sinille maitohappobakteeria. Käytiin vähän kävelylläkin ja eläinkaupassakin ostamassa Nutrolinia (hoitoa Sinin olemattomalle turkille - taitaa olla turhaa sellaista).

Keskiviikkona lenkkeilin kauhukakaroiden kanssa mummon luo ja jätin ne hoitoon siksi aikaa, kun käväisin naapurissa olevan eläinlääkäriaseman avoimien ovien päivässä. Mummo oli tosi iloinen, kun piipahtaminen venähti miltei tunnin mittaiseksi. No, kun matkalla (siis alle 100 m) piti jo pysähtyä juoruamaan yhden tutun kanssa ja sitten käydä tilojen esittelykierroksella ja vielä kysellä Royal Caninin esittelijältä ruoista (matkaan lähti 12 kg säkki leikattujen koirien ruokaa Sinille), niin eihän siitä ihan hetkessä selvinnyt. Ja sitten vielä jätin sen ruokasäkin mummon iloksi, kun eihän sitä kotiin olisi jaksanut kantaa. Mummo oli pitänyt "pieniä" hyvänä. Syöttänyt pullaa ja leikittänyt. Heikki oli tietenkin käynyt sängyllä valkoisella sängynpeitolla ja muutenkin ollut oma itsensä eli ahne ja energinen. Kotimatkalla kävimme koirapolulla toteamassa, että rapaista on. Juoksuttivat siellä vähän aikaa yhtä sakemannin ja belgin sekoitusta, jolla oli nartuksi yllättävän pitkä pinna noiden louskuttajien suhteen. Kotona odotti sitten suihku.

Loppuviikko yritettiin sitten tehdä vain niitä rauhallisia hihnalenkkejä. Yllättävän hyvin se on onnistunut. Tosin joka lenkillä pitää ainakin kerran yrittää riekkua. Ja silloin tällöin sopivissa paikoissa olen Helmin ja Heikin antanutkin hieman painia, mutta Sinin pitäminen erossa touhusta ei ole aina kovin helppoa, varsinkin kun kaikki ovat hihnoissa.

Olin viime viikon lomalla ja loma alkoi toissa perjantaina talvisissa tunnelmissa, kun räntää satoi ja pohjoistuuli puhalsi luihin ja ytimiin. Loma lpppui sitten aivan erilaisissa tunnelmissa, kun launataina ja sunnuntaina oli lämpöä liki 20 astetta. Lauantaina tehtiin iltapäivällä aika pitkä hihnalenkki ja yhdessä paikassa, jossa oli vielä vähän lunta metsän reunassa päätin viedä koiruudet (lähinnä Heikin) sinne vilvoittelemaan. No Heikki keksi, että viereisessä ojassa on vettäkin ja riuhtaisi yllättäen itsensä irti ja päätti ottaa ilon irti elämästä. Niin sitä onnellinen briard-poika veti rallia pitkin ojan pohjaa edestakaisin vesileikistä nauttien. Tytöt katselivat yrmeinä vierestä, mutta Siniä ei voinut haavan takia moiseen päästää, enkä sitten ilkeänä ihmisenä päästänyt Helmiäkään. Pojat on poikia.

Kovasti piti loman aikana treenata pentujen kanssa ja käyttää niitä erikseen lenkeillä ja tehdä sitä sun tätä, mutta niin se aika vain vierähti mitään tekemättä. Laitetaan tähän loppuun sopiva kuva sohvanvaltaajista. Sini nukkuu poikkeuksellisesti keskellä sohvaa, joten Helmi reppana ei oikein tahdo mahtua.

Helmissä taitaa olla. Olen sitä jo aiemmin ajatellut, kun on aika ketterä, mutta tänään sitten asia varmistui. Neiti nimittäin leiskautti keittiön pöydälle. Ikinä ei ole yksikään koiristani hypännyt keittiön pöydälle. Eikä siellä nyt ollut edes mitään syötävää. Etutassuja ovat nämä riiviöt sinne tunkeneet aiemminkin, mutta silloin siellä on ollut jotain tavoiteltevaa. Ei ole mikään ihan vaaraton harrastus, kun pöytä on lasia. On siinä vahakangas päällä, mutta silti, en tiedä kuinka hyvin se kestää briardin kokoisia hyppijöitä. Toivottavasti Helmi toteuttaa jatkossa hyppimisviettiään jossain muualla.

Muuten täällä ollaan sitten vähän sairasteltu. Toissa sunnuntaina, kun olin ennen nukkumaan menoa viemässä Heikkiä pikku pisulle, änkesi Sini väkisin mukaan. Syykin sitten selvisi melko pian, sillä mamma oli ripaskalla. Kiva, kiva. Kahden aikaan yöllä herättiin sitten seuraavalle ulkoilulle ja vielä viideltä toisen kerran. Siinä vaiheessa nenä sanoi, että pentujen puolellakin on jotain tuotoksia saatu aikaiseksi, mutta en jaksanut käydä katsomassa, vaan painuin takaisin petiin, kun kello herättäisi kuitenkin jo tunnin päästä. Ja sitten ei kun siivoamaan. Ulkona selvisi, että toinen ripaskalla oleva oli Heikki. Helmi teki normaalit pökäleet. Ei ollut kiva lähteä töihin ja kotiinpaluuta ei mitenkään kovin innolla odottanut. No, onneksi Sini ei ollut tehnyt mitään ja Heikkikin vain pari pienehköä lammikkoa, joista toinen tosin oli makuualustan päällä. Mattoja en ole vieläkään saanut olohuoneen ja keittiön lattioille laitettua. Ja taidan odotellakin vielä kunnes pahimmat kurakelit ovat ohitse. Sinillä olisi ollut agilitytreenipäivä, mutta jätettiin väliin, jotta ripaska ei tarttuisi. Helmi onneksi säilyi terveenä. Tai yhden kerran teki vähän löysemmän läjän. Ja sitä ...askaa on sitten näillä meikäläisen koirilla tämän tästä myös siellä toisessa päässä, kuten kuvasta näkyy.

Meilläpäin noita polleja liikkuu joka puolella ja ihania munkkeja on polut ja tiet täynnä.

Tällä viikolla vaivana on sitten ollut kennelyskä. Oikeastaan alkoi jo edellisen viikon perjantaina, kun Heikki aloitti pärskimisen. Lauantaina olin ajatellut viedä Helmin match showhun, mutta kun Heikki sitten aivastelun lisäksi myös vähän yski, totesin, että paras pysyä Helminkin kanssa kotona, jotta ei tartuteta muihin. Ja kyllä Helmikin sitten myöhemmin on vähän aivastellut ja yskinyt. Aika lievänä on ollut, mutta todennäköisesti jonkin sortin kennelyskää kuitenkin. Sinillä ei ole oireita ollut. Liekö vielä immuniteettia jäljellä reilu vuosi sitten sairastamastaan.

Ei tule sitten Sinille enempää pentuja. Sterilointiaika on varattu parin viikon päähän. Vähän hirvittää, mutta parempi hoitaa edes yksi narttu juoksuttomaksi, jotta pääsisi helpommalla tuon häntäheikin kanssa. Herrasta on selvästi tulossa mies. Äipän ja siskon peppu pitää tämän tästä käydä tarkistamassa ja eilen vaikutti ihan siltä kuin olisi yrittänyt hyppiä Helmin selkään sohvalla. Ei lupaa hyvää.

tai jotain, kun mitään ei saa aikaiseksi, mikään ei huvita, mitään ei jaksa ja mitään ei viitsi. Huonoa omaa tuontoa potien luen toisten blogeista kuinka he harrastavat sitä ja tätä ja treenaavat ahkerasti koiriensa kanssa. Vaan en minä. Sen verran olen saanut itseäni potkituksi, että olen Sinin kanssa käynyt maanataisin agilitytreeneissä. Mutta sitten en enää tiistaina jaksa raahautua tokotreeneihin kummankaan pennun kanssa ja Sinihän ei treeniä ansaitse, kun on jo ollut agilityssä edellisenä päivänä. Ja yksikseenkään ei juuri tule treenattua ei kotona eikä muualla. Korkeintaan muutama minuutti per koira enintään kerran viikossa. Sillä ei pitkälle pötkitä.

Torstaisin olen kiikuttanut Helmin ja Heikin näyttelytreeneihin. Vähän pakko, varsinkin ujo piimä Helmi. Ja paljonhan siitä sitten on hyötyä ollut. Viime lauantaina raahasin pennut ensimmäiseen näyttelyynsä Tampereelle ja Helmi reppana ei millään tahtonut antaa tuomarin tutkia itseään, vaan yritti pakittaa pois. Täytyy varmaan yrittää treeneissä tiukempaa taktiikkaa, kun kouluttajien lässytys ja nameilla houkuttelu ei näytä tuovan toivottua tulosta. Heikki-poika sen sijaan käyttäytyi oikein reippaasti. Paitsi juostessa piti vähän vetää perässä ja liikkeistä tulikin sitten nuuskaa. Pojusta taitaa olla tulossa mies, kun olisi niin mielellään mennyt uudelleen kehään avoimen luokan narttujen kanssa. Ja jalkakin nousee jo melkein joka pisulla, tosin ei vielä kovin korkealle. Muuten totesin, että kahden kakaran kuljettaminen näyttelyssä ei ole kovin mukavaa. Kauheaa koheltamista ja kiskomista sinne ja tänne. Ja minä hölmö kun ehdin jo ilmoittaa kaksikon Lappeenrannan näyttelyynkin .Ostosten tekeminenkään ei oikein onnistunut, sillä oma pinna loppui kesken. Lisäksi pelkäsin, että herra kusiluikku tekee kohta asiansa, joten senkin vuoksi kiiruhdimme aika pian ulos.

Lenkeillä on nyt otettu käyttöön kuonopannat. Helpottavat hallintaa, jos tulee toisia koiria vastaan. Mutta muuten ovat aika inhottavia, ainakin pentujen ja varsinkin Heikin mielestä. Vähän väliä pitää hinkata päätä lumihankeen tai meikäläisen jalkoihin. Tosi mukavaa, kun yksi kellahtaa hinkkaamaan ja kierimään, on siinä kohta toinenkin ja pian mamma-koira hyppää sekaan riehumaan ja sitten on härdelli valmis ja hihnat somussa. Ja sitä on kyllä aika vaikea saada loppumaan, huoh.

Metsään yritetään mennä mahdollisimman usein, jotta pääsevät kunnolla kirmaamaan ja meikäläisen ei tarvitse taiteilla hihnojen kanssa. Metsälenkitkin alkavat tosin olla jo aika hankalia, kun valoisuuden lisääntyessä kulkijoiden, niin koirallisten kuin koirattomienkin, määrä metsäpoluilla on alkanut lisääntyä. Ja kun tuota kouluttamista ei ole kovin ahkerasti tultu harjoitettua ja muutenkin näillä esiintyy kummallista korvien katoamista, ei niitä kohta varmaan uskalla irti pitää. Laumassa nimittäin tyhmyys tiivistyy ja ei ole kovin kivaa, jos pennut porhaltavat innoissaan pomppimaan, haukkumaan ja näpsimään toisten koirien ympärille. Ja sitten eivät tule pois, vaikka meikäläinen huutaa kuin hinaaja. Tai jos tulevatkin, eivät niin lähelle, että saisin kiinni ja lähtevät sitten kohta uudestaan. Tuon hirveän räksytyksen ja näykkimisen takia ei kovin usein viitsitä käydä koirapolullakaan, sillä useimmat koirat ja varsinkaan niiden omistajat eivät moisesta käytöksestä tykkää. Ja minäkään en jaksaisi koko ajan olla kurkku suorana komentamassa. Ei vaan kertakaikkiaan näytä menevän perille, että moisella käytöksellä ei yleensä leikkikavereita saa. Ja eipä taida olla kovin suurta toivoa siitä, että mitään oppisivat, kun mammakaan ei ole vielä oppinut, vaan harrastaa edelleen samanlaista haukkuen leikkimään kometamista. Viime sunnuntaina aamulla polulla oli vain belgi Fred isäntänsä kanssa ja Fred reppana sai kärsiä pentujen komentelua. Ja välistä niiden emänkin, jos erehtyi osoittamaan Sinin mielestä liikaa kiinnostusta arvon rouvan takapäätä kohtaan. Fredin isäntä oli vain sitä mieltä, että hyvä vaan kun komentavat, niin saa poika kokea itse samaa, mitä on tahtoo tehdä muille. Iltapäivälenkillä törmäsimme sitten uudelleen ja nyt mukana oli Fredin isä Frank ja sen isä Fargo, joiden toivoin vähän pistävän pentuja kuriin. Vaan mitä vielä. Tiukkapipo Fargokin on vanhemmiten pehmennyt ja tyytyi vain pikkuisen murahtamaan, jos pennut tulivat iholle. Ja Fred rukan kiusaus sai jatkua ilman, että isä tai isoisä olisivat tulleet apuun. Meno ei tosin ollut enää yhtä villiä kuin aamulla, sillä meillä oli siinä vaiheessa takana jo lähes pari tuntia lenkkiä.

Talvi alkaa pikku hiljaa kääntyä kevääksi ja se taas tietää mukavia aikoja kolmen karvaturrin taloudessa. Kohta on taas joka paikka täynnä hiekkaa ja kuraa. Kivaa!