Poseeraus pihan alppiruusun edessä ei oikein miellyttänyt, kun kukat kuhisivat kaikenlaisia ikäviä pörriäisiä. Se on siis tullut kesä ja kärpäset sitten viime postauksen. Tai ei keli tänäänkään nyt niin hirveän kesäiseltä tuntunut. Lämpötila himpun päälle 15 ja pientä tihkusadetta siihen aikaan päivästä, kun töiden jälkeen lenkille ennätettiin. On tässä välillä tosin ollut kesäisempääkin. Täällä meillä ei helleraja ihan ole rikkoutunut, mutta jossain päin maata kuitenkin. Ja tytöt ovat ehtineet muutaman kerran uimaankin. Sinin mielestä vesi on tosin ollut vielä vähän kylmää. Reppanalla, kun ei tuo turkki kyljistä juuri lämmitä. Helmi, joka nuorempana ei meinannut millään uskaltaa uimaan, on nykyisin äitiään innokkaampi uimari.

Mitäpä muuta, ei mitään ihmeellistä. Muutamassa agilitykisassa on toukokuun aikana käyty Kotkan suunnalla tavanomaisella tyylillä ja menetyksellä. Sinin kanssa ongelmia aiheuttaa ohjaajan kädettömyys ja hitaus. Ohjaus pitäisi olla tarkkaa ja rauhallista, muuten menee häseltämiseksi. Helmiä sitten taas hirvittää milloin mikäkin. Etenee, jos minä muistan edetä, mutta ongelmia tulee yleensä pujottelussa, jossa vauhti pakostakin hidastuu ja Helmi ehtii ruveta ihmettelemään ympäristöä. Pitäisi viitsiä harjoitella pujottelu niin sujuvaksi ja varmaksi, että menisi edes jonkinmoisella vauhdilla. Vaan laiska minä en ole saanut keppejä viritettyä tuonne takapihalle (tai muuallekaan). Äiti ja tytär ovat niin erilaisia ohjattavia ja muutenkin. Ja painoakin pitäisi pudottaa kaikkien, jotta liikkuminen olisi kevyempää. Mutta kun se on niin vaikeaa, kun herkut maistuu ja muukin syöminen. Kesäkuun ajan on seuran agitreeneissä tauko, eikä lähiseudulla ole kisojakaan tarjolla, joten laiskotteluksi menee. Viimeisellä treenikerralla toukokuun lopulla oli möllikisat ja niissä Helmi yllättäen sijoittui kilpailevissa makseissa kolmanneksi. No syynä ei ollut meidän erinomaisuus vaan se, että rata oli sen verran kimurantti, että vain kolme koirakkoa sai tuloksen, joten niin vaan päästiin hävettävän hitaalla suorituksella palkintopallille.

Muuten ollaan sitten lähinnä lenkkeilty. Muutaman kerran on tehty namijälkiä. Viime viikolla huomasin, että Helmi jäljestää itse asiassa aika kivasti, kun makupaloja on enää harvassa. Hitaasti ja tarkasti toisin kuin äitinsä, joka porhaltaa menemään tyyliin pois alta risut ja männyn kävyt. Niin ovat erilaisia, kuten edellä jo totesin.

Oma aikani on töiden lisäksi kulunut aika paljon kasvimaalla, joka oli tässä välistä jo aivan hirveä viidakko. Voikukat ja muut rikat kasvavat hyvin. Nyt se on jo vähän siistimmän näköinen, mutta vaatii jatkuvaa huolenpitoa. Omaa pihaakin olen yrittänyt pitää kunnossa, mutta vuohenputket ja voikukat rehottavat sitkeästi. Eilen sain taas ties kuinka monennen kerran tänä kesänä raivattua ruusupenkin esille vuohenputkien sisältä. Vaatisi myrkyn käyttöä, jos siitä riesasta eroon haluaisi, mutta kun ei viitsi koirien takia laittaa. Sinisateiden talvehtiminen ei onnistunut oikein hyvin. Toinen selvisi kuitenkin juuresta hengissä, vaikka köynnösosa paleltuikin. Toinen sen sijaan oli juuresta poikki. En tiedä olinko itse katkaissut ottaessani syksyllä alas vai onko lumi painanut talvella vai ovatko myyrät olleet asialla. Kyseisessä kukkapenkissä myyrien koloja ainakin löytyi. Täytyy miettiä laittaisinko siihen uuden köynnöksen, kun köynnöstukikin on olemassa vai antaisinko olla. Naapurin villiviini tunkee aidan läpi minun puolelle kuitenkin.

Viimeiset vanhan loman päivät tuli sitten vietettyä viikolla. Sää ei hirveästi suosinut tällä kertaa, mutta eipä se pahemmin haitannut. Teemana oli ajoneuvojen huoltoa. Maanantaina ensin hankintojen tekoa, mutta sain minä auton tuulilasinpyyhkijän sulat vaihdettuakin. Nevoja piti tosin kysyä jo ostaessa, kun muistin kuinka viimeksi yrittäessäni jäi vaihtamatta, kun en saanut vanhoja sulkia irti. Nyt oli eri auto, mutta ei se ohjeidenkaan kanssa meinannut tälläkään kertaa onnistua. Pienellä pähkäilyllä ne sitten kuitenkin irtosivat ja uudetkin sain paikalleen. Hyvä minä!

Tiistai meni sitten jännittäessä Sinin kanssa agilityn kisakauden korkkausta Kotkan iltakisoissa. Ihan kivasti se meni. Ensin oli hyppyrata, jossa Sini innoissaan varasti lähdössä ja siinä häslingissä tiputti ensimmäisen tai toisen riman (en muista). Loppu rata meni hienosti virheittä eli tuloksena vitonen. Agilityradalla oli haastava alku, kun pujottelu oli heti toisena esteenä ja siitä sitten tiukka 180 asteen kääntö hypylle A-esteen edestä. Onnistuin kuitenkin sen luovimaan ja muunkin osan radasta, kunnes loppusuoralla olleella puomilla Sini loikkasi alastulokontaktin. Siinä meni mahdollisuudet nollaan. Mutta ihan tyytyväinen täytyy olla avaukseemme. Ei me noita vitosiakaan kovin usein olla saatu. Illan pimetessä pääsimme sitten kymmenen tienoilla aloittamaan kotimatkan. Onneksi oli loma eikä aikaista herätystä seuraavana aamuna.

Keskiviikkona oli vuorossa seuraava ajoneuvon huolto eli polkupyörän takakumin vaihto. Se oli tyhjentynyt talven aikana ja ilmeisesti puhjennut joko varastossa tai syksyn viimeisellä ajelulla, kun ilma ei pysynyt pumppaamalla. Aluksi ajattelin viedä huoltoon, koska en ollut tuosta 7-vaihteisesta koskaan vaihtanut takakumia, kun siinä on se vaihde hankalasti takapyörässä kiinni. En sitten kuitenkaan viitsinyt lähteä pyörää kuljettelemaan, vaan päätin yrittää itse. Googlella vaan ohjeita netistä ja ihan hyvin se meni. Sotkuista touhua, mutta tulihan tehtyä. Nyt voi sitten korkata pyöräilykaudenkin joku kaunis päivä.

Torstaina oli viimein vuorossa kesärenkaiden vaihto autoon. Melkoista punnertelua sekin ja sottaista. Pitäisiköhän jatkossa teettää ammattilaisilla. Viime keväänä meni niin kivuttomasti, kun ostin uudet kesärenkaat ja ne laitettiin sitten suoraan alle. Renkaiden vaihdon jälkeen sitten lenkille ja nyt korkattiin Tykkimäen metsikössä jälkikausi. Helmille ihan lyhyt pätkä yhdellä kulmalla ja nameja muutaman askeleen välein. Ajoittain ihan hyvää työskentelyä, mutta ajoittain unohtui, mitä ollaan tekemässä. Sini sai vähän pidemmän ja haastavamman pätkän. Ei tosin mikään pitkä sekään, kun metsässä oli sielläkin vielä paikoin lunta. Jäljellekin sattui pieni lumipainanne ja lisäksi kävelytien ja sitä reunustavan noin metrin levyisen lohkareikon ylitys. Sini oli tyypillinen itsensä eli liikaa vauhtia ja liian vähän keskittymistä. Jälki oli liian tuore, joten ajoi vähän sivussa ja osittain niitä muutamia makupaloja etsien, mutta ei nyt ihan paha kevään ensimmäiseksi. Ja kun homma on meille vain huvia.

Tänään oli sitten vuorossa oman seuran agilitykisat ja Helmin vuoro korkata kisaura. Vähänkö jännitti. Mittaus ei mennyt kovin loistavasti, mutta se nyt on tuon kokoisella lähinnä muodollisuus. Ja sirukin löytyi korvan takaa. Ensin oli vuorossa hyppyrata, joka tehtiin Sinin kanssa ensimmäisinä. Meni ihan kivasti tälläkin kertaa. Taas vitonen yhdestä riman pudotuksesta. Yllätys että ei pudottanut enempää, kun rimat oli 60 cm:ssä (Kotkassa 55 cm) ja me ollaan treeneissä talven ajan tehty enimmäkseen 55 cm tai matalampia. Päästiin melkein palkinnoillekin, sillä hävittiin kolmas sija noin yhdellä sekunnilla. Helmin vuoro oli sitten reilun 20 kilpailijan loppupäässä. Ihan kivasti se meni eli Helmi liikkui, tosin omaan hitaaseen tyyliinsä. Helmillä ei kuitenkaan ole sellaista paloa radalle kuin Sinillä ja sitä hirvittää sen verran, että ei keskity riittävästi vaan roiskii hyppyjä miten sattuu. Eli rimoja tippui aika paljon (6 kpl) ja ihanneaikakin hieman ylittyi. Helmi oli viimeinen tuloksen saaneista 35,38 virhepisteellä. Agilityradalla oli aika kimurantti alku ja se meni Sinin kanssa jotenkin pieleen niin, että Sini kaatoi toisen hyppyesteen. Loppu rata meni sitten rimoja roiskien. Ohjasin vähän huolimattomasti. Rimojen lisäksi taisi taas tulla virhe myös puomin alastulokontaktilla. Tuloksena surkea 25 ja sillä sijoitus 15. Helmi meni samaan tyyliin kuin hyppyradankin, mutta vauhti oli vielä hitaampi, kun kävi välillä haistelemassa putken painoja ja kontaktiesteilläkin mentiin aika hitaasti. Tuloksena sama 6 riman pudotusta kuin hyppyradalla, mutta huomattavasti enemmän yliaikaa ja tuloksella 50,54 sijoitus 17. eli taas viimeinen ei hylätty. Katsotaan nyt miten Helmin kanssa jatketaan. 

Makoisaa pääsiäistä!

Talvi ei tunnu vielä luovuttavan otettaan. Tänäänkin on taas saatu sentti tai pari uutta lunta. On sitä tullut muutamana muunakin päivänä tällä viikolla ja yöt ovat olleet pääasiassa kylmiä, joten entinenkään lumi ei ole hirveästi sulanut. Siitäkin huolimatta nautitaan pääsiäisestä herkkuineen!

 Toissapäivänä saimme nauttia tänä talvena ensimmäistä kertaa kunnon hankikelistä. Ja kyllä me nautittiinkin, kun voitiin kulkea poluista piittaamatta pitkin hakkuuaukeita, taimikoita ja sähkölinjoja aivan uusia reittejä, joita kesäkelillä ei viitsi risukoiden ja kuran takia kulkea. Muutenkin ollaan nyt yritetty kulkea lumisia reittejä, jotta säästyttäisiin ravalta. Vaan ei sitä ihan joka päivä jaksa hangessa tarpoa, varsinkin kun plussakelillä tahtovat jo polutkin pettää. Suihku on siis viime aikoina ollut ahkerassa käytössä ja tulee varmaan olemaan vielä jonkin aikaa.

Treenirintamallakin ollaan jo alettu vähän heräillä talviunilta. Sunnuntaina lenkin yhteydessä otettiin hieman parkkistokoa. Ihan mukavasti nuo molemmat muistivat liikkeitä, vaikka taukoa on ollut aika lailla. Ja olivat aivan innoissaan, kun saivat tehdä jotain. Täytyy varmaan yrittää ryhdistäytyä ja tehdä vähän useammin.

Eilen haettiin puolestaan kisatunnelmaa agilitystä, kun seuran rataharkkojen tilalla oli epävirallistakin epävirallisemmat leikkimieliset ratismöllikisat. Rataharkoissa ei olla käyty pitkään aikaan, mutta nyt päätin lähteä kokeilemaan miten kisaaminen onnistuisi. Erityisesti Helmin kanssa, kun ei olla käyty kuin muutamassa möllikisassa. Mutta Sinilläkin on edellisistä kisoista jo aika kauan, joten ihan hyvä harjoitella, jos meinataan vielä oikeisiin kisoihin mennä. Helmi urakoi urheasti neljä lähtöä. Ensin mölliradan kahteen kertaan. Saman radan sai siis mennä halutessaan kaksi kertaa ja parempi tulos jäi voimaan. Rata oli helppoakin helpompi, vain hyppyjä ja putkia aika simppelisti ja hypytkin matalalla. Ensimmäinen yritys tuottikin heti nollan, mutta vauhtihan Helmillä on hidas, joten suklainen voittopotti jäi saavuttamatta (onneksi). Toisella yrittämällä ohjaaja hutiloi ja Helmi tiputti 2 rimaa.

 Kilpailevien radan molemmat menivät kaksi kertaa. Se olikin sitten jo ihan oikea kakkosluokan tasoa oleva rata, jossa varsinkin yksi kolmen hypyn ryhmä oli minulle haastava. Ja pujotteluunkin oli aika hankala kulma ohjata. Oli siellä muutamia muitakin vähän hankalia paikkoja, mutta ei hirveä vaikea kuitenkaan. Sinin ensimmäinen yritys oli aivan kamala. Mammukka oli kerännyt kierroksia ensin autossa odotellessaan ja sitten vielä hallissa odottaessaan vuoroa, muiden menoa katsellen. Päästiin me se haastava hyppyryhmä yhdellä pudotuksella, muta sen jälkeen mopo karkasi lapasesta ja kävi hyppäämässä loppusuoralla olevan pituusesteen kulmittain. Eli hylky tuli, mutta matka jatkui. Toinen hylky olisi sitten tullut vähän myöhemmin, kun Sini meni A-esteelle eikä sen alitse vedettyyn putkeen, jonne yritin ohjata. Tuli siellä varmaan muitakin virheitä, mutta en muista. Toisella kertaa odotettiin omaa vuoroa ulkona ja pahin höyry oli muutenkin jo päässyt ensimmäisellä radalla, joten Sini pysyi vähän paremmin hanskassa. Tulokseksi saatiin 10 eli yksi virhe ja yksi kielto. En muista tiputtiko jonkun riman vai tuliko puomin alastulokontaktista. Kielto tuli kai pujottelusta. Helmi sai ensimmäisellä yrittämällä tulokseksi 25. Siinä taisi olla kolme riman pudotusta ja sitten kaksi kieltoa, jotka taisivat molemmat olla pujottelusta. Toisella tulos oli hiukan parempi eli 20 ja niistä 15 tuli pujottelusta eli kaksi kieltoa ja yksi virheellinen väli. Rimoja tippui siis muistaakseni vain yksi, mutta aikaa paloi tuossa pujottelussa muutenkin hitaan koiran kanssa. Kaikesta huolimatta olin tosi tyytyväinen Helmin suoritukseen. Ehkä sitä vauhtiakin vielä joskus tulee lisää, kun varmuus kasvaa. Ja ihan kivasti Sinikin meni tuolla toisella yrityksellä. Näilläkin suorituksilla jäätiin kauaksi namipotista. Mutta kyllä niitä herkkuja löytyy kotoakin.

Lintusilla on myös jo jonkin aikaa ollut kevättä rinnassa. Reipasta titityytä on kuulunut jo pitkään ja harakatkin ovat pitäneet lemmekästä kujerrustaan. Myös tikkojen pärryyttely on alkanut ja viime aikojen lämpiminä päivinä luonnon äänimaailma on lisääntynyt selvästi. Tänään huomasin myös, että pieniä laikkuja maata on jo näkyvissä muuallakin kuin talojen seinustoilla. Aurinkoisissa paikoissa puiden juurilla sekä rinteissä oli jo pientä lupausta lumettomista ajoista. Pääosin maastossa on kuitenkin vielä lähes 50 cm lunta.

Treenirintamalla ollaan edelleen oltu laiskoja. Ainoastaan agilityä on viitsitty harrastaa. Ja kisoissa tai näytelmissä ei olla käyty ollenkaan. Viime vuoden aktiivisuudesta palkinto tuli kuitenkin postissa.

Ei sitä aina jaksa niin aktiivinen olla. Sen sijaan ollaan nautittu ihanista kevätilmoista. Maaliskuun alussa olin pari viikkoa lomalla ja yhtenä päivänä käytiin mm. Lappalanjärvellä paistattelemassa päivää.

Helmi sai myös nauttia munailusta vähän isommassa tilassa. Ei kovin hyvä idea, sillä munahan meni kovaa ja Helmi mukana kuuroin korvin kohti horisonttia. Ei siinä mitään, mutta kun järvellä oli muitakin ulkoilijoita. Hiihtäjät koirilla tai ilman tai pilkkijät eivät olisi varmaan olleet iloisia törmäilevästä munasta ja munan lennättäjästä. Mamma vähän auttoi vauhdin hillitsemisessä käymässä ajoittain pysäyttämässä munailijan.

Kesken loman joku täytti pyöreitä vuosia. Juhlia ei pidetty, mutta äiti ja veli perheineen käväisivät ja linssiluteet Helmi etunenässä tunkivat kuviin. Tässä veljentyttöni otos iloisesta pikku juhlijasta:

Ja linssilude tunki kuvaan myös, kun otin kuvia kukista ja korteista. Onnistutko pongaamaan?

Loman päätteeksi saatiin sitten jo sateisempiakin kelejä ja pääsin kokeilemaan Mustin ja Mirrin alesta ostamaani tyttöjen sadetakkien kanssa yhteen sopivaa pukua. Tässä ei kolme marjaa vaan kolme vihreää metsän henkeä.

Laitetaanpa tähän nyt yksi syy siihen, miksi pidän Sinillä mielellään myös mahan peittäviä mantteleita tai pukuja (mm. tuo polar huomioliivi noissa Lappalan kuvissa). Valkoisten korvankärkien lisäksi ensimmäinen merkki sinisen koiran syndroomasta oli Sinin vatsan karvaton laikku. Ensin luulin, että se johtui valjaista, joita Sinillä nuorempana usein pidin. Mutta eihän se hävinnyt, vaikka lopetin valjaiden käyttämisen. Ja iän myötä se on tullut suuremmaksi. Tässä Sinin kalju masu rintakehän syvimmästä kohdasta.

Tarkoitus ei ollut tuota laikkua kuvata, mutta otin siitäkin kuvan samalla, kun kuvasin Sinin nivusia. Eilen huomasin, että ne ovat aivan kamalan näköiset. Jo aiemmin talvella huomasin, että takkien kuminauhat taitavat hangata ja en ole niitä sen jälkeen pitänyt kiinni kuin satunnaisesti. Ilmeisesti jotain ärsytystä on jäänyt tai sitten joku muu ärsyttää, mutta mammukka on onnistunut nuolemaan nivusensa aika pahan näköisiksi. Nyt sitten yritetään hoitaa ne kuntoon ja nuolemisen estämiseksi joutuu liian innokas itseään hoitava käyttämään ei niin edustavaa 'pukua' eli meikäläisen vanhaa t-paitaa. Hyvin se on tuonkin vaatteen ottanut, mutta kuvauksesta ei ollut kovin mielissään.

Ulkomuoto ei muutenkaan ole kovin edustava. Joku on ollut myös aika laiska harjaamaan ja lisäksi on alkaneet kevään 'ihanat' rapakelit. Eli kuvat on otettu, kun ollaan juuri tultu lenkiltä ja käyty suihkussa. Ja sitä suihkuttelua sitten varmaan riittää joksikin aikaa. Kesää odotellessa.

Lumisia metsälenkkejä varten tytöt saivat Hurtan vedenpitävät fleecepusakat. Kuvan perusteella eivät vaikuttaneet välttämättä hirveän käteviltä, mutta kun tuli tilattua riittävän iso (75 cm), peittyy selkä hyvin ja aika hyvin reidetkin. Edestä ja mahan alta puku suojaa tosi hyvin ja vaikka onkin vähän kova, ei tunnu vauhtia haittaavan.

Kovempiin pakkasiin tuli alesta ostettua uudet Hurtan siniset toppamanttelit. Alla kuvassa tytöillä on myös tossut, kun kuvausaamuna pakkasta oli -28 asetetta ja sellaisessa kelissä tassuja alkaa helposti palella jos vähänkin pysähtyy. Sinin tossut on ostettu jo edellisenä talvena ja Helmille ompelin kirpparilta ostamastani fleecekaulaliinasta omat viime lauantaina.

Eipä noita uusia toppamantteleita olisi tarvinnut ostaa, kun tytöillä on jo samanlaiset ruskeat. Sinillä vanha ja Helmillä syksyllä ostettu.

Vasta tuon kyljistä melkein kaljun agilitykoiran myötä olen ymmärtänyt pukeutumisen merkityksen. Tosin jo ensimmäisellä briardillani Tonilla pidin vanhempana kovalla sateella ensin omaa vanhaa sadetakkiani ja sitten jopa ostin sadehaalarin, jota Helmikin on muutaman kerran pitänyt.

Sinillä samassa kuvassa ihan Sinille ostettu Hurtan haalari ja molemmilla vielä Best Friendin heijastinliivit, jotka ovat yleensä pimeän kelin varusteina sellaisenaan lämpimämmillä keleillä ja kuivemmilla. Mutta koska tuo violetti perintöpuku on Helmille hieman pieni (erityisesti lyhyt selästä), ostin Helmille klik, klik uuden Hurtan ulkoiluhaalarin.

Muita perintökaluja on Obin vanha Hurtan keltainen heijastinliivi, jota Sini on saanut pitää vähän huonommilla keleillä, koska se suojaa tuota Best Friendin liiviä paremmin Sinin huonokarvaista selkää ja kylkiä.

Vielä astetta viileämmille keleille olen sitten aikoinani ostanut Sinille jostain halpiskaupasta kevyesti topatun heijastinloimen.

Ja vielä astetta kylmempiin keleihin tytöiltä löytyy mustat fleecevuoriset loimet sekä Best Friendin ruskeat manttelit, joista isoinkin koko on selästä vähän lyhyt.

Koleammille ja kosteammille keleille heijastinliiviksi löytyy Hurtan Lifeguard Twilight  tai etuosaa paremmin suojaava Polar ja heijastin asusteeksi huomiohuivi. Näistä kaksi viimeisintä tämän talven klik, klik ostoksia.

Sateelta suojaa antaa edellä esiteltyjen haalareiden ohella Hurtan Lifeguard Storm hupparit sekä uutukaiset sadetakit (klik, klik alesta).

Treenejä varten on sitten omat erityiset vetimet. Viileille, mutta ei vielä kovin kylmille keleille autoon ja vuoroa odotellessa löytyy Back On Track verkkoloimet. Niitä pidetään agilitytreenien tai kisojen tai muuten rankemman liikunnan jälkeen myös yöpaitoina. Ja suosittuja ovat siinäkin tarkoituksessa.

Ja kylmempien kelien treeneihin ja kisoihin on sitten vielä Back On Track manttelit.

Elikkä melkoinen määrä löytyy erilaisia pukimia muutenkin niukkaa kaappi- ja naulakkotilaa täyttämään.

Jos tytöt ovat saaneet uusia kuteita (ja pantoja ja taluttimia ja leluja), niin ihan en ole osattomaksi jäänyt minäkään. Tänä vuonna tulee pyöreitä vuosia täyteen, joten vähän förskottina ostin itselleni uuden tietokoneen ja näytön. Ja kun koneen äärellä tulee täällä kotonakin välistä istuttua turhan paljon ja selkä ja hartiat eivät siitä kiitä, hankin myös satulatuolin ja sen kaveriksi säädettävän atk-pöydän. Viikon verran olen nyt yrittänyt totutella, mutta reidet eivät ainakaan vielä ole tottuneet, joten kovin pitkiä aikoja en vielä Salliani pysty käyttämään. Aika näyttää miten meidän käy.

Ja joskus puolen vuoden päästä toivottavasti saan sitten sen oikean "lahjan", punaisen paholaisen, joka osaa myös hiipiä hiljaa kuin pantteri. Tilaus on laitettu vetämään, mutta siitä sitten enemmän joskus syssymmällä.

Joulu meni ja Helmi sai kuin saikin lahjaksi kovasti toivomansa valkean joulun. Aatonattoiltana alkoi pyryttää ja sade jatkui lumisena jonnekin puolen päivän tienoille jouluaattona. Lunta ehti tulla reilut 10 senttiä. Tosi ihanaa, vaikka aattoiltapäivänä hautausmaille ajellessa keli olikin hieman haastava, kun sade oli muuttunut vedeksi ja tielle kertynyt lumi ikäväksi loskaiseksi sohjoksi. Aurausporukkakin oli lähtenyt jo hyvissä ajoin joulun viettoon, joten mössö pysyi tiellä ja autokin, kun ajoi kieli keskellä suuta kaahailematta.

Joulupäivä valkeni pikku pakkasessa ja kun luntakin oli vielä jäljellä, pääsi Helmi testaamaan messarista joululahjaksi ostamaani munaa. Ja se oli tosi mahtava. Vauhtia vaan oli niin paljon, että hyviä kuvia en onnistunut ottamaan.

Minäkin sain aivan ihanan joululahjan. Ystäväni oli huovuttanut briardin kuvan takapuolen lämmittimeksi. On vaan sen verran hieno, että en kyllä pepun alle raaski laittaa.

Tämä ei ollut ensimmäinen briard-aiheinen taideteos, jonka olen saanut ja ajattelinkin esitellä tässä myös ne kolme muuta. Ensimmäinen oli mummoni naapurin ensimmäisestä briardistani Tonista tekemä kipsiveistos.

Sitten opiskeluaikainen ystäväni antoi minulle lahjaksi tuttunsa puukiekolle maalaaman taulun.

Kolmas on tuon huovutustyön tekijän äidin tekemä pieni saviveistos.

Arvostan näitä kaikkia tosi paljon, sillä ne ovat ainutlaatuisia.

Joulupäivänä sää sitten taas muuttui tälle talvelle tyypilliseksi eli vesisateeksi ja Tapaninpäivänä ruoho taas viheriöi lumettomassa maassa. Viikko oli lämmin ja rapainen, mutta viime yönä oli taas satanut hiukan lunta ja tänään on ollut pakkasta, joten se vähäinen valkoisuus on pysynyt. Saa nyt nähdä kuinka kauan.

Vuosi alkaa olla lopuillaan ja pauke ulkona on jatkunut jo useamman tunnin. Lenkki tehtiin hyvissä ajoin ennen pahinta sotaa ja nyt toinen väsynyt rekku röhnöttää sohvalla ja toinen sängyllä, joten tässä joutaa vaikka vähän muistelemaan vuoden tapahtumia. Ei mitään kovin mullistavaa.

Helmin kanssa kierreltiin taas näyttelyissä. Hieman vähemmän kuin vuonna 2010, mutta aika monessa kuitenkin. Menestys oli enimmäkseen vaatimatonta. Ilon aiheita oli viimeinen serti toukokuussa palveluskoiratapahtumassa sekä VSP elokuussa kotinäyttelyssä Kouvola. Tyytyväinen täytyy myös olla erikoisnäyttelyn ja selectionnen ERIin. Lonkkien vuoksihan me ei varsinaiseen selectionne-luokkaan sitten päästykään. Luonnetestissäkin käytiin varapaikalta. Mitään ihmeitä ei odotettu, eikä niitä tullutkaan. Agilitytreenejäkin ollaan jatkettu, Helmi menee omaan hitaaseen tyyliinsä. Jos vauhtia ei tule lisää ja varmuus ei kasva, ei virallisiin kisoihin varmaankaan koskaan mennä. Tokoa ollaan treenattu vain ominemme ja sitäkin aika vähän, joten sillä sarallakaan ei ole kisoihin asiaa. Helmi kuitenkin steriloitiin lokakuun lopussa, joten juoksut eivät ainakaan harrastuksia ole häiritsemässä.

Sinin kanssa kierrettiin kisoissa edellistä vuotta ahkerammin. Sinikin pääsi taas erkkariin muistelemaan kuinka kiva on kehässä riekkua. Tosi tyytyväinen olen tuon puoliksi karvattomaan sekä näyttelyssä että selectionnessa saamaan arvosteluun ja EH-tulokseen. Agilitykisoissa käytiin tosi ahkerasti (34 starttia!) ja onnistuttiin samaan ensimmäinen luokanvaihtoon oikeuttava nolla hyppyradalta Kotkassa elokuussa. Kaksi pitäisi vielä saada agilityradoilta, jotta päästäisiin kakkosluokkaan. Muutaman kerran on ollut tosi lähellä, mutta aina onnistun töpeksimään jossain kohtaa. Tokossa on myös kisattu ahkerasti (10 kisaa) alokasluokan ykköstä metsästämässä, mutta menestys on ollut vaatimatonta. Laji ei taida sopia meidän hermorakenteelle. Aina menee vähintään yksi liike nollille. No, treenata pitäisi varmaan ahkerammin.

Sinin pennuista ilon aiheita oli Saagan näyttelyuran avaus ensin kesäkuussa Rovaniemellä ja sitten vielä elokuussa Hämeenlinnan erkkarissa. Oli tosi mukava nähdä Saaga omistajineen ja ihan hienosti meni näyttelykin. Ikävämpiä uutisia olivat sitten Sulon ja Rytin ongelmat vatsalaukkujen kanssa. Molemmat kuitenkin onneksi selviytyivät rankoista leikkauksista.

Tulevalle vuodelle ei ole mitään suuria suunnitelmia. Kisarintamalla otetaan varmaan tätä vuotta rauhallisemmin. Agilitylisenssi on hankittu, joten jos terveys kestää, käydään Sinin kanssa jokusessa kisassa. Tavoitteena on ensisijaisesti pitää hauskaa. Otetaan vastaan ne tulokset, mitkä sattuvat tulemaan. Tokon osalta saatetaan jättää kisaaminen. Helmin kanssa saatetaan käydä jokusessa näyttelyssä, jos siltä tuntuu. Nyt ei oikein tunnu ja karvojakin pitää kasvattaa. Ehkä vasta kesällä. Agility ja toko ovat Helmin osalta täysin kysymysmerkkejä. Todennäköisemmin ei kuitenkaan aloiteta kisaamista.

Toivotamme kaikille oikein hyvää uutta vuotta!

Pitäkää hyvää huolta hampaistanne, kuten Sini tuossa yllä näyttää mallia vaatimatonta hammastikkua käyttäen .

Eipä ole tämä alkutalvi ollut säiden osalta samanlainen kuin pari edellistä. Joulukuun alukupuolella saatiin vähän lunta, mutta ne ehtivät sulaa pois alta aikayksikön, joten eipä saanut jouluisia lumikuvia joulukorttiin. Ja muutenkin on joulumieli täällä märässä ja pimeässä ollut vähän hakusessa.

Hösellyksen keskellä piti sitten saada tytöt poseeraamaan jouluisesti. Helpommin sanottu kuin tehty. Tässä pieni kuvakavalkadi joulumieltä tuomaan:

I'm dreaming 'bout a white Christmas...

No ei sitä saatu, mutta aika kelpo poseeraus, eikö?
Ai, ei vielä riitä...

Hei, nyt mammassa on jotain outoo.

Mitä kummaa sulla on päässä?

Vähänkö huvittava, ei pysty pidättelemään...

Muah, hah, hah, Petteri Punakuono, vain punainen nenä puuttuu.

Yrm, turhaan siinä hirnut, odota vaan, kyllä sinulta kohta hymy hyytyy.

Matte kato, ei nää sarvet oikein pysy mulla.

No, niin siitäs sait.
Eikä, toivottavasti kukaan ei huomaa.

Nyt kyllä nolottaa.

Matte hei, ei nää pysy mullakaan.

No, niin, eiköhän tämä jo riitä. Tuo sarvipääkin alkaa jo näyttää ihan idiootilta.

Näiden kuvien myötä haluamme toivottaa kaikille blogin lukijoille

Ratkiriemukasta Joulua!

Eli 24.9. jatkettiin Sinin kanssa tokolla Mikkelissä. Aikainen herätys ja kurja keli: vettä tihutti ja oli hirveän kylmä. Eli mieliala ei ohjaajalla ollut kovin korkealla. Paikka oli keskellä ei mitään (peltoja, lintulutakko yms.) ja keli sopivan kostea, joten metsästyskoira Sinin nenä oli auki ja korvat pääasiassa kiinni. Paikalla makuu meni kuitenkin vielä ihan hyvin, mitä nyt nousi ylös ennen käskyä. Hihnassa seuraamisessa huomio oli sitten kyllä enimmäkseen ympäristössä ja tuomari totesikin, että mahtaakohan se pysyä mukana, kun hihna irrotetaan. No yllättäen pysyi aika hyvin ja saatiin jopa 8 pistettä. Maahan meno sitten taas vaihteeksi nollattiin, vaikka sitä oli erityisesti treenattu. Mutta ei se onnistu, jos Sini käy liian kierroksilla. Loput liikkeet menivät sitten kohtuullisesti, mutta tuon yhden nollan vuoksi ykköstulos jäi taas haaveeksi.

Sitten huristettiin pikapikaa kotiin ottamaan Helmi kyytiin ja suunnattiin oman seuran hallille epävirallisiin seuran mestaruus agilitykisoihin. Helmin kanssa aloitettiin ja meikäläinen unohti radan melkein alkumetreillä. Siinä sitten hetken ihmetellessäni kontakteja rakastava koiruuteni valitsi itse seuraavaksi esteeksi A:n, joka oli väärä valinta, joten hylky tuli. Muuten Helmi meni ihan mukavasti, hitaasti, mutta Helmiksi suht koht sujuvasti kuitenkin. Sinin kanssa rata oli sitten jo helpompi muistaa, mutta tuttuun tyyliin virheitä tehtiin aika lailla, tuloksella 20,65 päästiin kuitenkin ´vielä hyppyradalle taistelemaan seuran mestaruudesta. No siellä sitten tuli hylky, kun Sini ensin tiputti yhden riman ja tuli sitten huonosti ohjattuna tolppien välistä takaisin.

Seuraavana viikonloppuna eli 2.10. ajeltiin Sinin kanssa taas Mikkeliin, tällä kertaa agiliitämään. Keli oli kuiva, mutta hirveän kylmä. Ei se Sinin tahtia haitannut. Radat olivat ihan mukavia, eivät hirveän helppoja, mutta eivät mahdottomiakaan. Ensimmäisellä agilityradalla nolla oli aika lähellä. Onnistuin kuitenkin ohjaamaan Sinin radan loppupuoliskolla puomille jotenkin huonosti niin, että se putosi ylös mennessä ja jouduttiin ottamaan uudestaan. Tuloksena siis 5, jolla jäätiin nippa nappa palkinnoilta neljänsiksi. Toisella agilityradalla puomi oli aika alussa ja Sini hyppäsi vauhdikkaasti alastulokontaktin ylitse. Lisäksi sössin pujotteluun ohjauksen, joten siitä kiellosta toinen vitonen eli tulos 10. Hyppyradalla olin sitten jo ihan radan alkupäässä myöhässä ohjaamassa Siniä putken jälkeen kääntymään pujotteluun. Koira pääsi pujahtamaan selän taakse ja sieltä toisessa suunnassa olleelle hypylle. Mutta eipä tuosta olisi nollaa tullut kuitenkaan, kun alla oli jo yksi tiputettu rima. Loppu meni sitten ihan mukavasti.

Seuraavana viikonloppuna 9.10. jatkettiin Sinin kanssa agiliitelyä Haminassa. Jälleen kolme rataa, mutta tällä kertaa aloitettiin hyppiksellä. Huolimatonta ohjausta, tuloksena kaksi riman pudotusta ja yksi kielto hypyllä eli 15. Ensimmäisellä agilityradalla sitten paukkui kontaktit sekä A:lla että puomilla eli tulos 10 ja toisella agiradalla jälleen loikka puomin kontaktin yli ja lisäksi vielä saatiin kielto yhdeltä hypyltä ja pudotettiin vielä yksi rima eli taas tulos 15.

Seuraavalla viikolla käytiin tyttöjen kanssa hakemassa rabies-rokotukset. Samalla otatin verikokeet. Molemmilta laaja verenkuva sekä kilpirauhasarvot. Kaikki kunnossa ainakin niiltä osin.

Sitten 16.10 suunnattiin taas Mikkeliin tokoilemaan. Ja kylmää oli tälläkin kertaa. Paikalla makuu meni loistavasti, mutta sitten alkoi taas alamäki. Hihnassa seuraamisessa Sini taas tuttuun tyyliinsä oli turhan innokas ja onnistuin sotkemaan taluttimen sen jalkoihin pariinkin kertaan. Ei kaunista ja tuloksena 6. Taluttimetta seuraaminen sen sijaan suhteellisen mallikasta, 8,5 pistettä. Maahan menossa on ollut ongelmia, joten varmistelin käsimerkillä, mutta siltikin meni hitaasti ja saatiin vain 5. Luoksetulo oli hieno, hieman vino loppuasento, joten 9 pistettä, mutta liikkeestä seisominen sitten vuorostaan nollille perässä hiippaillen. Eli mahdollisuudet ykköstulokseen menivät jälleen.

Vaan ei me vieläkään luovutettu. Seuraavana viikonloppuna 22.10. huristeltiin vaihteeksi Porvooseen tokoilemaan. Paikka oli pieni halli. Ihan kiva, kun ulkona oli kosteaa ja kylmää, mutta Sinistä paikka oli vähän liiankin kiva. Alku meni taas loistavasti eli luoksepäästävyys ja paikalla makuu 10, mutta sitten seuraamiset oli molemmat aivan kamalaa riekkumista, pisteitä molemmista 6,5. En tiedä vaikuttiko se, että hallissa oli agilityesteitä vai oliko vire muuten vaan liian korkea. Maahanmeno meni nollille, kun Sini oli melkein metrin minun edellä siinä vaiheessa, kun piti antaa käsky. Siis eihän se mitään kuunnellut. Ja seisomisessakin ensin pysähtyi, mutta hiippaili sitten kuitenkin perässä. Pöh! Ei me kohta taideta enää kehdata naamaamme tokokehissä näyttää.

Viime viikonloppuna Sini sai huilia, mutta putki jatkui Helmin kanssa Suomen Briard ry:n järjestämällä luonnetestillä Tampereella. En ollut hirveän innokas menemään ja olinkin ilmoittanut Helmin vain sillä tavoin, että jos tulee peruutuspaikka ja kukaan muu briardi ei ole tulossa, niin me voidaan tulla. No perjantaina saatiin sitten ilmoitus, että peruutuspaikka olisi tarjolla. Mentiin sitten kuitenkin, vaikka Helmin valeraskausmielentila ei välttämättä ollut vielä täysin ohitse. Mutta eipä odotukset nyt muutenkaan olleet kovin korkealla. Luoksepäästävyys oli täysi arvoitus. Voisi mennä ok tai sitten ei. No ei mennyt. Tuomari oli epäilyttävä ja se piti yrittää haukkumalla karkottaa. Helmin kokemukset vieraista ihmisistä eivät pentuajan jälkeen ole kovin suuret. Enimmäkseen ikävistä näyttelytuomareista, jotka tulevat kopeloimaan. Mitään varsinaista harjoittelua ei olla sen suhteen tehty. Ja ei meillä kotonakaan käy juuri ketään, paitsi Harri ja muutama lähisukulainen joskus harvoin. Hyväksyy kyllä vieraatkin ihmiset, jos saa rauhassa itse käydä morjestamassa, mutta ei mitenkään ole ihmisistä erityisen kiinnostunut ja kutsuvat ja lepertelevät ihmiset ovat erityisen epäilyttäviä. Muuten testi meni aika lailla odotetusti. Kiinnostuneet voivat käydä lukemassa tulokset kotisivuiltamme ja katsomassa videot kuvagalleriastamme. Helmi ei ole erityisen innokas leikkimään muulla kuin palloilla ja pimeässä huoneessa olisin ollut enemmän ihmeissäni, jos se olisi tullut ilman apuja minun luokseni kuin siitä, että se ei tullut. Helmi nyt vaan on sellainen hidas ja tuumaileva. Esimerkiksi kun kutsun sitä kylppäriin tassujen pyyhkimistä varten, se tulee yleensä vasta useamman kutsun ja houkuttelun jälkeen. Se on sellainen hidas blondi. Tokossa luoksetulo tosin on ihan tsäpäkkä, mutta muuten tuntuu, että piuhat on aika pitkät. Ja sitten vielä sellainen tekijä, jonka vaikutusta en osaa arvioida ovat muut koirat. Helmi on niiden suhteen erittäin epäluuloinen. Luonnetestissähän ei ole muita koiria näkyvillä, mutta hajuja on. Ja Helmi tuntuu haistavan tai muuten vain vaistoavan toiset koirat hyvinkin kaukaa. Esimerkiksi lenkillä saattaa yhtäkkiä alkaa hidastelemaan tai jäkittämään ja jonkin ajan päästä sitten tulee toinen koira vastaan tai jostain muusta suunnasta. Ilmiö on havaittavissa myös metsälenkeillä.

Eilen Helmillä oli sitten toinen rankka päivä eli sterilisaatio. Kun mahdollisuus oli, valittiin kevyempi versio eli tähystyksellä tehtävä munasarjojen poisto. Leikkaus oli mennyt hienosti ja haava oli tosi pieni, vain pari senttiä. Kun Sini leikattiin aamulla, sain sen kotiin vasta joskus neljän aikoihin. Helmi leikattiin joskus kymmenen jälkeen ja ennen yhtä soittivat jo hakemaan kotiin eli ilmeisesti nukutus on lyhyempi ja siitä herääkin nopeammin. Tai no kyllähän tuo kotona nukkui suunnilleen koko lopun iltaa ja seuraavan yönkin. Tänään on ollut jo varsin pirteä. Lyhyitä lenkkejä on tehty useampia. Ruoka maittoi jo eilen ja yhtään ei ole valittanut. Kipulääkettä saatiin 3-4 päiväksi, mutta antibiootteja ei kuulemma tarvita kuin lääkärissä annettu annos. Haava on liimattu, joten tikkien poistoonkaan ei tarvitse mennä, mutta hihnaliikuntaa pitää harrastaa 10 päivää.

Tästä tuli nyt sitten tällainen kisatilitys. Muuten ollaan lähinnä lenkkeilty ja käyty molempien kanssa maanantaisin agilitytreeneissä ja Sinin kanssa keskiviikkoisin tokotreeneissä. Omineen on myös vähän tokoiltu, mutta eipä juuri muuta. Pari kertaa lyhyet jäljet molemmille ja Sini sai vielä ekstrana yhden eilen, kun käytiiin kahdestaan metsälenkillä sillä aikaa, kun Helmi oli leikkauksessa. Ehkä tässä pikku hiljaa aletaan odottaa talven tuloa, vaikka lämmintä on luvattu lähipäiviksikin.