Viime yönä siirryttiin kesäaikaan ja kevään merkkejä on ollut nähtävissä jo pitkään. Ensimmäinen varma kevään merkki oli joskus helmi-maaliskuun vaihteessa, kun muurahaisarmeija hyökkäsi jälleen sisätiloihin. Marssi oli meneillään vasta kylpyhuoneessa, kun huomasin. Ei muuta kuin vastahyökkäykseen: vihreä minibaari saunaan ja seuraavana päivänä ei näkynyt enää yhtäkään tunkeilijaa. Tosi tehokas baari.

 

Lintusilla on myös jo jonkin aikaa ollut kevättä rinnassa. Reipasta titityytä on kuulunut jo pitkään ja harakatkin ovat pitäneet lemmekästä kujerrustaan. Myös tikkojen pärryyttely on alkanut ja viime aikojen lämpiminä päivinä luonnon äänimaailma on lisääntynyt selvästi. Tänään huomasin myös, että pieniä laikkuja maata on jo näkyvissä muuallakin kuin talojen seinustoilla. Aurinkoisissa paikoissa puiden juurilla sekä rinteissä oli jo pientä lupausta lumettomista ajoista. Pääosin maastossa on kuitenkin vielä lähes 50 cm lunta.

Treenirintamalla ollaan edelleen oltu laiskoja. Ainoastaan agilityä on viitsitty harrastaa. Ja kisoissa tai näytelmissä ei olla käyty ollenkaan. Viime vuoden aktiivisuudesta palkinto tuli kuitenkin postissa.

 

Ei sitä aina jaksa niin aktiivinen olla. Sen sijaan ollaan nautittu ihanista kevätilmoista. Maaliskuun alussa olin pari viikkoa lomalla ja yhtenä päivänä käytiin mm. Lappalanjärvellä paistattelemassa päivää.

 

Helmi sai myös nauttia munailusta vähän isommassa tilassa. Ei kovin hyvä idea, sillä munahan meni kovaa ja Helmi mukana kuuroin korvin kohti horisonttia. Ei siinä mitään, mutta kun järvellä oli muitakin ulkoilijoita. Hiihtäjät koirilla tai ilman tai pilkkijät eivät olisi varmaan olleet iloisia törmäilevästä munasta ja munan lennättäjästä. Mamma vähän auttoi vauhdin hillitsemisessä käymässä ajoittain pysäyttämässä munailijan.

 

 

Kesken loman joku täytti pyöreitä vuosia. Juhlia ei pidetty, mutta äiti ja veli perheineen käväisivät ja linssiluteet Helmi etunenässä tunkivat kuviin. Tässä veljentyttöni otos iloisesta pikku juhlijasta:

 

 

Ja linssilude tunki kuvaan myös, kun otin kuvia kukista ja korteista. Onnistutko pongaamaan?

 

 

Loman päätteeksi saatiin sitten jo sateisempiakin kelejä ja pääsin kokeilemaan Mustin ja Mirrin alesta ostamaani tyttöjen sadetakkien kanssa yhteen sopivaa pukua. Tässä ei kolme marjaa vaan kolme vihreää metsän henkeä.

 

 

Laitetaanpa tähän nyt yksi syy siihen, miksi pidän Sinillä mielellään myös mahan peittäviä mantteleita tai pukuja (mm. tuo polar huomioliivi noissa Lappalan kuvissa). Valkoisten korvankärkien lisäksi ensimmäinen merkki sinisen koiran syndroomasta oli Sinin vatsan karvaton laikku. Ensin luulin, että se johtui valjaista, joita Sinillä nuorempana usein pidin. Mutta eihän se hävinnyt, vaikka lopetin valjaiden käyttämisen. Ja iän myötä se on tullut suuremmaksi. Tässä Sinin kalju masu rintakehän syvimmästä kohdasta.

 

 

Tarkoitus ei ollut tuota laikkua kuvata, mutta otin siitäkin kuvan samalla, kun kuvasin Sinin nivusia. Eilen huomasin, että ne ovat aivan kamalan näköiset. Jo aiemmin talvella huomasin, että takkien kuminauhat taitavat hangata ja en ole niitä sen jälkeen pitänyt kiinni kuin satunnaisesti. Ilmeisesti jotain ärsytystä on jäänyt tai sitten joku muu ärsyttää, mutta mammukka on onnistunut nuolemaan nivusensa aika pahan näköisiksi. Nyt sitten yritetään hoitaa ne kuntoon ja nuolemisen estämiseksi joutuu liian innokas itseään hoitava käyttämään ei niin edustavaa 'pukua' eli meikäläisen vanhaa t-paitaa. Hyvin se on tuonkin vaatteen ottanut, mutta kuvauksesta ei ollut kovin mielissään.

 

 

 

Ulkomuoto ei muutenkaan ole kovin edustava. Joku on ollut myös aika laiska harjaamaan ja lisäksi on alkaneet kevään 'ihanat' rapakelit. Eli kuvat on otettu, kun ollaan juuri tultu lenkiltä ja käyty suihkussa. Ja sitä suihkuttelua sitten varmaan riittää joksikin aikaa. Kesää odotellessa.